Suuren migraation vasat ja pedot

Yksi suuren migraation huippuhetkistä koetaan Ndutun tasangoilla alkuvuodesta, kun yli 500 000 gnun vasaa hoipertelevat tähän maailmaan ja safarituristien sydämiin. Samaan aikaan ravintorikkaalla ruohotasangolla syntyvät myös seepra-, impala- ja gasellivasat. Uuden elämän alku houkuttelee paikalle myös petoja leijonista leopardeihin, hyeenoihin ja Ndutun kuuluisiin gepardeihin.

Poikimiskauden safareilla nautit vasojen ja petojen lisäksi poikkeuksellisen vehreästä luonnosta ja linnuista. Eteläisen Serengetin Ndutu kuuluu Ngorongoron suojelualueeseen (NCAA), mikä antaa meille vapauden ajaa myös teiden ulkopuolella. Voimme ajaa keskellä parimiljoonapäistä antilooppilaumaa tai seurata saalistavia kissoja syvälle metsiin, suolapannuille ja soille.

Ndutu onkin todellinen valokuvaajan unelmakohde. Safarimme on ajoitettu syystä maaliskuun alkuun, jolloin sataa huomattavasti vähemmän kuin tammi–helmikuussa – viime vuonna tähän aikaan ei satanut lainkaan. Joka tapauksessa Ndutun safareilla on hyvä varautua myös sadepäiviin: juuri sateet houkuttelevat suuren migraation Ndutuun. Tuore, vulkaanisessa maaperässä kasvanut ruoho mahdollistaa gnuiden ja seeprojen poikimisen sekä vasojen voimistumisen ennen pitkän vaelluksen käynnistymistä.

Maaliskuun alussa Ndutussa pääsemme parhaimmalle mahdolliselle aitiopaikalle juhlistamaan uutta elämää ja kunnioittamaan luonnon kiertokulkua. Neljä Ndutun alueella viettämäämme päivää ovatkin ikimuistoisia, mutta niin on toki myös auringonnousun ja -laskun todistaminen Ngorongoron kraatterin yllä, sarvikuonojen jäljittäminen kraatterin pohjalla sekä Serengetissä leijonien, leopardien ja gepardien keskellä vietetyt päivät.

Kuvausmahdollisuudet ovat yhtä loputtomia kuin rajattomat puistoajommekin: voit viettää koko päivän luonnossa eläimiä kuvaten tai palata luksusleireihin lepäilemään päivän kuumimmiksi tunneiksi.

Ajankohta

Suuren migraation vasat ja pedot 2025: Ajankohta ilmoitetaan myöhemmin

Ryhmä

Pienryhmäsafari valokuvaajille: 6-9 osallistujaa (vain 3 kuvaajaa per Land Cruiser, jokaisella oma rivi ja pääsy auton molemmille puolille)

Reitti

Arusha – Monduli Juun maasaikylä (päiväretki) – Ngorongoron kraatteri (NCAA) – Ndutu (NCAA) – Seronera (Serengetin kansallispuisto) – Kilimanjaron kansainvälinen lentokenttä

Hinta

US$ 7300  / henkilö (luksusmajoituksilla)

Safarireittimme: Ndutu, Ngorongoro ja Serengeti

Ndutun valokuvaussafarilla vietämme koko matkan saapumispäivää lukuunottamatta Ngorongoron suojelualueella ja Serengetin kansallispuistossa. Tarkkaan valitut luksusleirit sijaitsevat loistavilla paikoilla puistoajoja silmälläpitäen. Ngorongorossa yövymme kraatterin reunalla, jotta pääsemme kuvaamaan sekä auringonlaskun että -nousun näissä maagisissa maisemissa, ja sen päälle teemme pitkän puistoajon kraatterin pohjalla.

Valokuvaussafareillamme viihtyvät kaikki kamerattomatkin luonnonystävät, jotka arvostavat rajattomia puistoajoja, suomenkielistä opastusta ja Tansanian parhaita paikallisoppaita, joustavia päiväaikatauluja, pieniä ryhmäkokoja sekä luksustason majoitusta ja palveluita.

8 päivää suuren migraation jäljillä Ndutussa, Ngorongorossa ja Serengetissä

Saavuttuasi Kilimanjaron kansainväliselle lentokentälle (JRO) tapaat suomalaiset matkanjohtajat Piritan ja Niinan sekä paikalliset safarioppaat. Sympaattiseen hotelliimme Rivertrees Country Inniin on kentältä vain puolen tunnin ajomatka, joten pääset pian rentoutumaan ja keräämään voimia seuraavana aamuna starttaavalle safariosuudelle.

Rivertrees on vanha kahvitila Meru-vuoren alarinteillä. Hotellia ympäröivässä metsikössä ja jokirannassa voit kuvata sekä apinoita että lintuja, sen lisäksi voit virkistäytyä uima-altaalla tai hieronnassa. Jokivarren poluilla ja penkeillä sielu lepää, siksikin olemme valinneet ensimmäiseksi yöksi tämän syrjäisen boutiquehotellin Arushan safarikaupungin kaoottisen sykkeen sijaan.

Saapumisaikasi ehdoilla voit nauttia hotellissa kynttiläillallisen ja/tai lounaan puutarhan ympäröimällä terassilla (ensimmäisen päivän ateriat ovat omalla kustannuksella, koska suurin osa saapuu myöhäisellä iltalennolla; muina safaripäivinä ateriat sisältyvät matkan hintaan).

Majoitus: Rivertrees Country Inn (B&B)

Runsaan aamiaisen jälkeen hyppäämme safarivarusteltuihin Land Cruisereihin, jossa jokaisella kuvaajalla on oma rivinsä ja pääsy auton molemmille puolille myös siirtymien aikana: maisemien lisäksi pääsemme tänäänkin kuvaamaan myös villieläimiä. Päivän ensimmäinen kohde on maasaikylä Monduli Juun ylängön vehreiden sademetsien keskellä, jossa tutustumme paimentolaiskulttuuriin ja bongailemme lintuja. Iltapäivällä saavumme Ngorongoron suojelualueelle (NCAA), jossa vietämme seuraavat viisi päivää: ensimmäisen yön luksusleirissä Ngorongoron kraatterin reunalla maailman seitsemättä ihmettä ihastellen.

Heti alkumatka tarjoilee värikkäitä kuvausmahdollisuuksia, kun ohitamme Usa Riverin kaupunginosan ja Arushan safarikaupungin lukuisine toreineen. Toivottavasti pilvikatto avautuu ja pääsemme kuvaamaan kaupungin ylle kohoavaa Meru-vuorta ja Kilimanjaron lumihuippua.

Maasai-kylissä vierailusta on tullut niin suosittua, etteivät Ngorongoron suojelualue ja kansallispuistojen lähialueet pysty enää tarjoamaan autenttisia ja kuvaajalle palkitsevia kulttuurisia elämyksiä maasaiden parissa. Siksi päätimmekin lisätä reittiin syrjäisen Monduli Juun, jossa pääsemme yhdistämään kylävierailuun myös maisemakuvausta ja pikniklounaan vuorilla lintuja bongaillen.

Voit kuvata vapaasti juhla-asuihinsa pukeutuneita maasaita samalla kun tutustumme heidän koteihinsa ja perinteiseen paimentolaiskulttuuriin. Vierailumme päättyy näyttävään adumuun, valokuvaukselliseen hyppytanssiin. Nautimme lämpimän lounaan ylängöllä, josta avautuu kirkkaana päivänä upeat maisemat Merulle, Ol Doinyo Lengai -tulivuorelle ja suureen hautavajoamaan. Monduli Juussa pidetään sunnuntaisin suuret maasai-markkinat, joilla voimme myös poiketa halutessanne.

Matkalla Ngorongoroon seurailemme Lake Manyaran kansallispuiston pohjoista rajaa ja pysähtelemme kuvaamaan maasai-kylien välissä vaeltelevia villieläimiä. Halutessanne voimme poiketa tuliaisostoksille myös Mto Wa Mbuun kylän markkinoille.

Saavutamme Ngorongoron suojelualueen (NCAA) portin iltapäivällä. Ngorongoron kraatteri tunnetaan yhtenä maailman seitsemästä ihmeestä ja Afrikan Edeninä. Villieläimille – ja kuvaajille – se on paratiisimainen keidas keskellä kuivaa erämaata.

Koko iltapäivä on pyhitetty maisemakuvaukselle. Pysähtelemme kalderaa reunustaville näköalapaikoille kuvaamaan maailman seitsemättä ihmettä eri kulmista ja poimimaan tuttuja muotoja 600 metrin syvyydestä kattilalaakson pohjalta: norsut, puhvelit ja kirahvit erottaa paljain silminkin. Voimme poiketa iltapäiväkahville joko leiriimme tai pitää piknikin ajojen lomassa.

Tämän päivän leirimme Lion’s Paw Camp sijaitsee aitiopaikalla aivan kraatterin reunalla. Jokaisesta luksusteltasta avautuu näkymä kohti kattilalaaksoa, joten voit jatkaa maiseman ihastelua ja kuvausta joko ravintolan terassilta tai omalta kuistiltasi samalla uhanalaisia sarvikuonoja ja lintuja kiikaroiden. Leiriä ympäröivässä metsässä käy myös puhveleita, gnuita tai leopardeja.

Nautimme yhdessä barbeque-illallisen kirkkaan tähtitaivaan alla. Huomenna on edessä aikainen herätys, sillä et halua jättää väliin auringonnousua Ngorongorossa! Leirimme sijaitsee vain 10 minuutin päässä kraatteriin laskeutuvasta tiestä ja suosittelemmekin varhaista starttia, jotta pääsemme kattilalaaksoon ensimmäisten joukossa. Puistoajo kraatterissa on yksi matkan kohokohdista.

Majoitus: Karibu Camps – Lion’s Paw Camp (täysihoito)

Auringonnousun kuvaamisen ja aikaisen aamiaisen jälkeen laskeudumme Ngorongoron kraatteriin pitkälle safariajolle. Kattilalaaksossa on mahdollista bongata kaikki ”Big 5” -eläimet yhden päivän aikana (norsu, leijona, leopardi, puhveli ja sarvikuono). Iltapäivällä jatkamme villieläinten jäljittämistä Ndutun alueella, joka on kuuluisa gepardeistaan.

Safari Ngorongoron kraatterissa kuuluu Afrikan parhaisiin, sillä ravinteikas, vulkaaninen maaperä houkuttelee tiheitä keskittymiä niin kavioeläimiä kuin petojakin. Päivän tavoitteenamme on löytää uhanalaisia pensassarvikuonoja, mutta pitkän puistoajon aikana tulemme nauttimaan lukuisista muistakin ikimuistoisista kohtaamisista. Kalderan seinämät kaikkialla ympärillämme luovat valokuviisi uniikit, tunnistettavat taustat. Tauotamme safariajoja nauttimalla pikniklounaan lammen rannalla, jossa voimme myös kuvata virtahepoja. Jos olemme onnekkaita, saatamme nähdä myös flamingoja jollain kraatterin suolajärvistä.

Iltapäivällä nousemme kattilaaksosta ja ajamme läpi Ngorongoron ylängön kohti Ndutua, jonka ravinnerikkaille tasangoille suuri migraatio vaeltaa vuosittain synnyttämään vasansa. Alkumatkasta voimme kuvata sammuneiden tulivuorten välissä lepääviä maasai-kyliä, joiden liepeillä vaeltelee kirahveja. Pian asutus kuitenkin jää taaksemme ja villieläinten määrät kasvavat silminkantamattomiin jatkuvalla tasangolla.

Vietämme koko päivän Ngorongoron suojelualueen sisäpuolella. Juuri ennen Serengetin kansallispuiston porttia käännymme kohti Serengetin ekosysteemin etelälaidalla sijaitsevaa Ndutua. Pidämme tauon Olduvain rotkon muistomerkillä matkan varrella: Olduvai on yksi merkittävimmistä esihistoriallisista kaivauskohteista, josta on löydetty varhaisimman ihmissukuun sijoitetun lajin, homo habiliksen, jäänteitä.

Ryhmien toiveiden mukaan voimme jatkaa pitkän iltapäiväajon merkeissä läpi Ndutun tasankojen, suolapannujen ja metsiköiden etsien kissapetoja ja suuria gnu-laumoja. Voimme myös tehdä lyhyemmän puistoajon ja poiketa leiriin iltapäiväkahville, jonka jälkeen voimme tehdä erillisen ilta-ajon ennen illallista.

Ndutun alueella saamme offroadata, mikä takaa tavallista paremmat kuvausmahdollisuudet, sillä voimme seurata haluamianne eläimiä vapaasti niiden liikkuessa luonnossa. Näin saamme parhaat mahdollisuudet esimerkiksi ajojahtien kuvaamiseen.

Saavumme ylelliseen Siringit Migration Campiin viimeistään sundownerille ja illalliselle. Siringit edustaa klassista, suuren migraation perässä liikkuvaa telttaleiriä, jossa pääsemme nauttimaan viiden tähden luksuksesta luonnon keskellä. Intiimissä leirissä on vain kahdeksan tilavaa telttaa, joissa on kaikki modernit mukavuudet kuumasta vedestä nopeaan wifiin. Illalliset nautimme tähtien alla, Serengetin tasankojen ikiaikaista musiikkia kuunnellen.

Majoitus: Siringit Migration Camp (täysihoito)

Upeassa Siringit Migration Campissa Ndutun tasangoilla viettämämme aika on tämän safarin kiistämättömiä kohokohtia. Voit valita itse kuinka paljon aikaa haluat viettää puistoajoilla suurta migraatiota seuraillen. Ylellinen leirimme tarjoaa levolliset puitteet tauoille: suosittelemmekin myös leiristä nauttimista, sillä monesti eläimetkin tulevat käymään näissä maisemaan sulautuvissa migraatioleireissä.

Ndutu on Serengetin ekosysteemin viimeisiä erämaakohteita, joissa voit kokea klassisen afrikkalaisen safarin kaikessa ylellisyydessään samanlaisena kuin vuosikymmeniä sitten. Voimme rytmittää ajot ja valita päivän kohteet ryhmien toiveiden mukaan: joku autoista voi jäljittää koko päivän gepardeja ja toinen leopardeja, mutta matkan varrella kumpikin törmää väistämättä myös leijoniin, hyeenoihin, norsuihin sekä tietenkin tasangoilla vaelteleviin antilooppeihin. Kuljettajilla on radioyhteys toisiinsa, joten jaamme tiedot parhaista kuvauskohteista.

Maaliskuun alussa Ndutussa on niin paljon actionia, että päivät kuluvat huomaamattoman nopeasti samalla kun lauot joitakin elämäsi parhaista ruuduista. Suosittelemme aikaisia aamuajoja ja myöhäisiä iltapäiväajoja, jotta pääset hyödyntämään parhaan valon ja tilanteet. Koska leirimme sijainti on loistava ajoja silmälläpitäen, suosittelemme palaamaan leiriin lämpimälle aamiaiselle ja lounaalle useimpina päivinä: samalla pääset palautumaan upeissa puitteissa.

Aamiaisen jälkeen halukkaat voivat jatkaa eläinten jäljittämistä myöhäiseen lounasaikaan saakka, jolloin suosittelemme jälleen palaamista leiriin muutaman tunnin lepohetkeä varten. Iltapäiväkahvin ja -teen jälkeen suuntaamme jälleen ajolle ja palaamme leiriin vasta iltahämärissä illalliselle. Jos haluat viettää puistoajolla pidempään, voit ottaa mukaan myös piknikaamiaisen ja/tai lounaan. Päiväaikataulut voidaan aina suunnitella joustavasti ryhmien toiveiden, suuren migraation liikkeiden ja tarjolla olevien kuvaustilanteiden ehdoilla.

Halukkaat voivat tehdä myös kuumailmapallosafarin (lisämaksu $599USD/hlö): suuren migraation näkeminen ilmasta käsin on unohtumaton elämys!

Majoitus: Siringit Migration Camp (täysihoito)

Viimeisenä päivänämme Ndutussa voimme edelleen jäljittää suurta migraatiota iltapäivään saakka, jolloin aloitamme pitkän puistoajon läpi Ndutun ja Keski-Serengetin kohti seuraavaa tukikohtaamme.

Voimme suunnitella päiväaikataulun yhdessä suuren migraation liikkeiden ja ryhmän preferenssien mukaan. Koska tämä on viimeinen päivämme Ndutussa, suosittelemme aikaista aamuajoa ja paluuta leiriin lämpimälle aamiaiselle. Sen jälkeen voimme viettää loppupäivän puistossa eläimiä etsien ja syödä pikniklounaan näköalapaikalla jonkin Ndutun järven rannalla ennen kuin suuntaamme Serengetiin.

Tämän päivän siirtymä on pitkä puistoajo, sillä koko ajomatkamme seuraavaan leiriin on reservien sisällä: ensin Ndutussa, sitten Serengetin puolella. Näemme, miten maisema avautuu klassiseksi, silminkantamattomiin jatkuvaksi ruohoaroksi, kun ajamme Naabin portista Serengetiin. Naabin alueella on yleensä tähän aikaan suuren migraation laumojen ”häntiä”, vaikka suurin osa laumoista onkin Ndutun puolella.

Saavumme Serengeti Sametu Campiin illalliselle. Vietämme tässä boutique-leirissä seuraavat kaksi yötä tutustuen Seroneran alueeseen ympärillämme. Seronera on Serengetin suosituimpia alueita syystä: se on erityisen kuuluisa kissapedoistaan. Siksi tällä alueella on myös paljon leirejä ja autoja. Olemmekin valinneet tarkoituksella leirin Seroneran rauhalliselta itälaidalta. Leiriämme ympäröivät kukkulat ovat kuuluisia gepardeistaan, joita pääsemme jäljittämään aitiopaikalta. Myös Seroneran muut kohteet ovat vain lyhyen ajomatkan päässä, mutta leirissä saamme nauttia luonnonrauhasta. Kuten Siringit, myös Sametu on aitaamaton leiri, jonka läpi eläimet kulkevat vapaasti.

Majoitus: Karibu Camps – Serengeti Sametu Camp (täysihoito)

Vietämme kaksi päivää jäljittäen Seroneran alueen kissapetoja ja tutustuen ympäröiviin tasangoihin, jokiin ja kukkuloihin. Voit jälleen vaikuttaa aikatauluihin ja hyödyntää sekä rajattomat puistoajot että valokuvauscoachauksen niin kuin itse haluat.

Serengeti tarkoittaa swahiliksi loputonta tasankoa ja juuri Seronera alue tarjoilee ikonisimmat Serengeti-maisemat. Runsas eläimistö ja akaasioiden täplittämä ruohoaro tekevät Seronerasta valokuvaajille kiinnostavan kohteen kaikkina vuodenaikoina.

Seronerassa on niin paljon leijonia, leopardeja ja gepardeja, että monesti näet nämä kolme lajia yhdenkin ajon aikana. Kiertelemme jokia, soita, kopjes-kallioita ja aroa etsien myös norsuja, virtahepoja, krokotiilejä, puhveleita, sakaaleja ja korvakoiria.

Suosittelemme Seroneran päiviin samaa, kenttätestattua aikatauluja: aamukahvia pikkusuolaisella ja -makealla jo ennen auringonnousua ja pitkää aamuajoa nauttien päivän parhaasta valosta ja kuvaustilanteista. Lämmin aamiainen ja lounas leirissä ovat osa safariluksusta, mutta toki voit halutessasi ottaa piknikeväät mukaan ja viettää kokonaisen päivän tutustuen laajaan Seroneran alueeseen.

Viimeisellä iltapäiväajolla Seronerassa pysähdymme nauttimaan afrikkalaiset sundownerit keskelle Serengetiä ennen kuin palaamme leiriin illalliselle.

Majoitus: Karibu Camps – Sametu Camp (täysihoito)

Viimeisenä päivänämme Serengetissä voimme vielä nauttia puistoajoista iltapäivän lentoon saakka.

Tänään suosittelemme aikaista aamukahvia ja piknikaamiaisen nappaamista mukaan ajolle, jotta voimme kierrellä Seroneran luontoa kauniissa aamuvalossa hieman pidempään. Palaamme leiriin lämpimälle lounaalle, luovutamme huoneet ja ajamme Seroneran lentokentälle reissun viimeisiä eläimiä matkalla bongaillen. Lentomme lähtee Seronerasta 14.45 ja saapuu Arushaan klo 17.

Halutessasi voit palata kotiin iltalennolla, viettää Arushassa ylimääräisen yön tai liittää safariin rentouttavan saari- tai rantaloman – kysy lisää!

Kuvaussafarin hinta on US$7300 / henkilö sisältäen majoitukset kahden hengen huoneessa yllä mainituissa luksusmajoituksissa, täysihoidon, kansallispuistomaksut, safariajot kansallispuistoissa sekä muut reitissä kuvatut aktiviteetit, paikallisten safarioppaiden palvelut, suomenkielisten matkanjohtajien ja kuvausoppaiden palvelut, kaikki maakuljetukset matkan aikana, Tansanian sisäisen lennon Serengetistä Kilimanjarolle (sisältäen yhden ylimääräisen matkatavaran, esim. kamerareppu) sekä muut palvelut reitissä kuvatulla tavalla. Majoitus yhden hengen huoneessa lisämaksusta.

Kysy kokonaishintaa keskitason majoitusvaihtoehdoilla.

Oikeus hinnanmuutoksiin pidätetään, jos Tansanian hallituksen määräämät puistomaksut tai muut vastaavat maksut muuttuvat.

Kuvaussafarin hintaan sisältyvät:

  • Kaikki kuljetukset saavuttuasi Kilimanjaron kansainväliselle lentokentälle Arushaan, kunnes lähdet kotimatkalle samalta lentokentältä.
  • Tansanian sisäinen lento Keski-Serengetistä Arushaan sisältäen yhden ylimääräisen matkatavaran (esim. kamerareppu).
  • Matkan aikana kaikki kuljetukset mukavilla, safarivarustelluilla Toyota Land Cruiser -nelivedoilla, joissa jokaisella kuvaajalla on oma rivinsä ja reilusti liikkumatilaa. Puistoajoilla avaamme auton katon, joten voit kuvata istuen tai seisten.
  • Paikallisten safarioppaiden ja suomenkielisten matkanjohtajien ja kuvausoppaiden palvelut
  • Kaikki kansallispuisto- ja suojelualuemaksut
  • Majoitukset reittikuvauksen mukaisesti rennoissa luksusleireissä ja safarilodgeissa
  • Kaikki ateriat täysihoidolla (aamiainen, lounas, illallinen) lukuunottamatta saapumispäivää, joka on lentoaikataulujen vuoksi aamiaismajoitus (mahdollinen lounas tai illallinen omalla kustannuksella) ja lähtöpäivää, johon sisältyy aamiaisen lisäksi lounas.
  • Pullotettu mineraalivesi safariajoilla ja muilla ajomatkoilla
  • Kaikki safariajot ja muut aktiviteetit kuten tarkemmassa reittikuvauksessa on eritelty

Kuvaussafarin hintaan eivät sisälly:

  • Meno-paluulennot Suomesta Kilimanjaron kansainväliselle lentokentälle (KIA/JRO)
  • Henkilökohtainen matkavakuutus ja matkan peruuntumisen kattava vakuutus
  • Tansanian viisumi (n. US$50, myönnetään lentokentällä, voit myös anoa ja maksaa etukäteen verkossa)
  • Juomat ja muut mahdolliset henkilökohtaiset kulut hotelleissa (esim. pyykinpesupalvelut)
  • Tipit
  • Reitin mukaisen 8 päivän kuvausmatkan pidentäminen ja mahdolliset lisämajoitukset ennen tai jälkeen ohjatun safarin

Varaukset ja lisätiedustelut

Lähetä meille sähköpostia alla olevalla painikkeella, mikäli haluat varata paikkasi kuvaussafarille tai haluat lisätietoa tarkempine aikatauluineen. Kerromme myös mielellään muista suunnitteilla olevista kuvaussafareistamme sekä erilaisista vaihtoehdoista safarin pidentämiseksi. Järjestämme myös yksityissafareita, pyydä tarjous!

Kuvausmatkamme tukevat villieläinten suojelua

Lahjoitamme osan Afrikan kuvausmatkojen tuotoista tarkkaan valituille villieläinten suojelujärjestöille. Matkasi tukee uhanalaisten lajien ja elinympäristöjen säilyttämistä kohdemaassa.

Kuvausoppaasi safarilla

Piritta on valokuvaaja, joka taltioi villieläimiä niiden luonnollisissa elinympäristöissä sekä suojelutoimia uhanalaisten lajien säilyvyyden takaamiseksi. Hän on viettänyt jo useita vuosia eteläisessä ja itäisessä Afrikassa kierrellen itsenäisesti ympäri mantereen syrjäisimpiäkin kolkkia. Pirittalla on myös vuosien kokemus villin luonnon valokuvaamisesta ja hänen rakkautensa Afrikkaan ja sen eläimistöön myös näkyy hänen kuvissaan. Piritta jakaa mielellään osaamistaan ja tietämystään niin kuvaamisesta kuin Afrikasta ja hän haluaa myös aina kehittyä työssään. Löydät Pirittan valokuvaportfolion tästä linkistä.