Niina Lehikoinen

Perustaja & matkanjohtaja

Niina ja isosarvikuononpoikanen Ringo, Ol Pejeta Conservancy, Kenia, 2016.
Niina ja isosarvikuononpoikanen Ringo, Ol Pejeta Conservancy, Kenia, 2016.

En koskaan kaivannut Afrikkaan – ennen kuin menetin sydämeni savannien eläimille ensimmäisellä safarillani Tansaniassa. Itkin, kun näin norsuja Tarangiren kansallispuistossa, eikä tuon ensikohtaamisen lumous ole haihtunut vieläkään: jokainen hetki norsulauman seurassa on minulle pyhä. Suosikkilajieni listaan kuuluvat myös mm. leopardit, gepardit, sarvikuonot, villikoirat, korvakoirat ja muurahaiskävyt.

Voisin viettää Afrikan erämaissa loppuelämäni, siksi päädyinkin viitisen vuotta sitten vaihtamaan suomalaisen yritysmaailman tomuisiin teihin läpi Eteläisen ja Itäisen Afrikan kansallispuistojen. Opiskelen jatkuvasti lisää eri lajeista, niiden käytöksestä, elinympäristöistä ja suojelusta. Salainen haaveeni on vielä joskus kehittyä norsukuiskaajaksi – tai ainakin virittää kommunikaatiotani hienovireisemmäksi. Afrikassa olen innostunut myös linnuista, vaikka maittain vaihteleva runsas lajisto haastaa myös hermoja.

Olen työskennellyt yli 15 vuotta markkinoinnin parissa ja tunnen ammattikuvaajien tarpeet. Yrityksemme Expedition Conservation Photo Safaris pyrkii ylittämään nämä standardit kaikkien asiakkaidemme kohdalla, olit sitten harrastelijakuvaaja tai luonnonystävä. Toivomme, että safarimme saavat sinut ihastumaan Afrikan eläimiin ja koskemattomaan luontoon.

Safarin aikana pidän huolta siitä, että kaikki yksityiskohdat toimivat saumattomasti niin puistoajoilla kuin leireissä. Toimin suomenkielisenä oppaana ja matkanjohtajana paikallisten safarioppaidemme rinnalla ja teen kaikkeni, että löydämme yhdessä juuri ne eläimet, joita haluat nähdä. Annan myös yhdessä Piritan kanssa kuvausopastusta aloittelijoille ja harrastelijoille.

Matkanjohtajana pyrin tarjoamaan jokaiselle vieraallemme parhaat mahdolliset puitteet niin valokuvaukseen kuin ikimuistoisista hetkistä nauttimiseen. Minulta saa vinkkejä myös kuvakulmien etsimiseen, lintubongauksiin, luovaan kirjoittamiseen ja vaikka mindfulness-hetkiin ajojen lomassa.

Safareilla kuvaan pääasiassa kombolla Sony a7RIII ja FE 100-400mm f/4.5-5.6 GM OSS, aiemmin olen kuvannut myös Panasonic’lla ja Olympuksella. Käden ulottuvilla on useimmiten myös Panasonic G80 ja Pana 12-35 f/2.8 tai 35-100 f/2.8 videoita varten.