Suuri migraatio Mara-joella -kuvaussafari Tansaniassa

Tule kuvaamaan kanssamme suurta gnu-migraatiota, jonka kintereillä ryntäilee seepra- ja gasellilaumoja sekä nälkäisiä kissapetoja! Elokuun kuvaussafarillamme on parhaat mahdollisuudet nähdä hätääntyneet laumat ylittämässä Mara-jokea, sillä tähän aikaan gnut liikkuvat edestakaisin Tansanian ja Kenian välillä. Koemme Serengetin loputtomat ruohotasangot etelästä pohjoiseen ja jäljitämme Keski-Serengetin kuuluisia gepardeja ja leopardeja.

Valokuvaajan unelmasafariin kuuluu toinenkin maisemiltaan ja ekosysteemiltään ainutlaatuinen maailmanperintökohde: Ngorongoron kraatteri, jossa kiertelemme etsien uhanalaisia pensassarvikuonoja ja 300 muuta lajia, jotka elävät kraatterin paratiisimaisessa luonnossa. Tutkimusmatkamme Tansanian maailmankuuluihin luontokohteisiin alkaa kauniista Tarangiren kansallispuistosta, jossa valtavat norsulaumat vaeltelevat apinanleipäpuiden varjossa.

Tämä 10 päivän kuvaussafari kerää yhteen Itä-Afrikan klassisimmat safarikohteet vuoden parhaimpaan aikaan: reissulta ei puutu vauhdikkaita tilanteita ja luonnon dramatiikkaa. Matka tarjoaa ikimuistoisia elämyksiä kaikille luonnosta kiinnostuneille, mutta se on suunniteltu ensisijaisesti luontokuvaajien ehdoilla.

Ajankohta

Suuri migraatio kissapetoineen 2025:
12.-21.8.2025

Elokuu 2026: Ajankohta ilmoitetaan myöhemmin

Ryhmä

Pienryhmäsafari valokuvaajille: 6-9 osallistujaa (vain 3 kuvaajaa per Land Cruiser, jokaisella oma rivi ja pääsy auton molemmille puolille)

Reitti

Arusha – Tarangiren kansallispuisto – Ngorongoro kraatteri ja suojelualue – Serengetin kansallispuisto (Seronera) – Serengetin kansallispuisto (Mara-joki) – Kilimanjaron kansainvälinen lentokenttä/Arusha

Hinta

US$ 8200 / henkilö (luksusmajoituksilla)

Tansanian kuvaussafarin reitti

Valokuvaussafari maksimoi aikasi luonnossa: vietämme 7 yötä Tansanian maailmankuuluissa kansallispuistoissa ja kiertelemme puistoajoilla kaikkina muina paitsi saapumispäivänä. Lentoaikataulusi ehdoilla voit ehtiä kuvaamaan apinoita ja lintuja safarilodgeamme ympäröivässä jokimetsikössä jo ensimmäisenä päivänä.

Safarimme käynnistyy Tarangiren kansallispuiston norsulaumojen keskeltä, josta etenemme Ngorongoron suojelualueen läpi Keski-Serengetiin ja sieltä Mara-joelle aivan Serengetin pohjoisrajalle. Pääosa siirtymistä on kansallispuistojen sisällä, joten näemme henkeäsalpaavien maisemien lisäksi villieläimiä myös kohteiden välillä. Viimeisenä safaripäivänä lennämme Serengetistä takaisin Arushaan, josta voit jatkaa matkaa kohti kotia vielä samana iltana, ellet halua lisätä reissuun vaikkapa lyhyttä rantalomaa Sansibarilla.

Voit itse vaikuttaa päiväaikatauluihin kansallispuistoissa. Kissapedot ovat aktiivisimmillaan aamu- ja iltahämärissä, ja silloin voimme nähdä myös pääosin yöaikaan liikkuvia eläimiä. Suosittelemme aikaisia aamuajoja ja auringonnoususta nauttimista keskellä savannia sekä erillisiä iltapäiväajoja, jolloin voit levätä leirissä päivän kuumimmat tunnit. Omalla kuistilla tai uima-altaalla voit paitsi lukea kirjaa, myös kuvata lintuja – ja monesti norsut, kirahvit, seeprat, gasellit, puhvelit ja muut eläimet vierailevat erämaaleireissä päivisin. Halutessasi voit viettää safariajolla koko päivän aamusta iltaan tai tehdä leirissä nautitun aamiaisen jälkeen vielä uuden aamupäiväajon. Safarioppaat ja suomenkieliset kuvausoppaat ovat käytössäsi koko päivän.

10 päivän kuvaussafari Serengetissä, Ngorongoron suojelualueella ja Tarangiren kansallispuistossa

Saavuttuasi Kilimanjaron kansainväliselle lentokentälle (JRO) Arushaan, tapaat matkanjohtajat Piritan ja Niinan sekä paikalliset safarioppaamme. Hotelliin on kentältä vain puolen tunnin ajomatka, joten pääset suoraan palautumaan lennosta ja nauttimaan luonnon rauhasta.

Vietämme ensimmäisen yön Meru-vuoren vehreillä alarinteillä, keskellä apinoiden ja lintujen suosimaa jokimetsikköä. Rivertrees Country Inn on vanhalle kahvitilalle rakennettu tunnelmallinen boutique-hotelli, jossa voit virkistäytyä uima-altaalla tai tutkia jokirannassa kulkevia polkuja lintuja ja apinoita bongaillen.

Lounas tai illallinen omalla kustannuksella saapumisajasta riippuen – kaikki muut safaripäivät ovat täysihoidolla.

Majoitus: Rivertrees Country Inn (B&B)

Päivän kohokohtia ovat vierailu kauniin Monduli Juun ylänköalueen maasaikylässä ja iltapäiväajelu Tarangiren kansallispuistossa. Yövymme keskellä suurista norsulaumoistaan tunnettua Tarangiren kansallispuistoa.

Aamiaisen jälkeen hyppäämme mukaviin Land Cruiser -nelivetoihin, joissa jokaisella on oma rivinsä ja pääsy auton molemmille puolille kaikissa tilanteissa. Pääsemmekin kuvaamaan monia kiehtovia eläimiä ja maisemia jo ensimmäisen päivän ajomatkoilla. Ajellessamme läpi Arushan safarikaupungin kuulet matkan varteen jäävistä nähtävyyksistä sekä alueen kulttuurista. Jos olemme onnekkaita, Meru-vuori ja Kilimanjaron lumihuippu pilkahtavat esiin.

Päivän ensimmäinen kohde on maasaikylä Monduli Juun ylängön vehreiden sademetsien keskellä, jossa tutustumme paimentolaiskulttuuriin ja bongailemme lintuja. Maasai-kylissä vierailusta on tullut niin suosittua, etteivät Ngorongoron suojelualue ja kansallispuistojen lähialueet pysty enää tarjoamaan autenttisia ja kuvaajalle palkitsevia kulttuurisia elämyksiä. Siksi päätimmekin lisätä reittiin syrjäisen Monduli Juun, jossa pääsemme yhdistämään kylävierailuun myös maisemakuvausta.

Voit kuvata vapaasti juhla-asuihinsa pukeutuneita maasaita samalla kun tutustumme heidän koteihinsa ja perinteiseen paimentolaiskulttuuriin. Vierailumme päättyy näyttävään adumuun, valokuvaukselliseen hyppytanssiin. Nautimme lämpimän pikniklounaan ylängöllä, josta avautuu kirkkaana päivänä upeat maisemat Meru-vuorelle, Natron-järven Ol Doinyo Lengai -tulivuorelle ja suureen hautavajoamaan. Monduli Juussa pidetään sunnuntaisin suuret maasai-markkinat, joilla voimme myös poiketa halutessanne.

Puolen päivän jälkeen jatkamme matkaa kohti Tarangiren kansallispuistoa. Matkalla näemme lisää maasai-kyliä ja todennäköisesti myös niiden lomassa vaeltelevia villieläimiä. Voimme pysähdellä milloin tahansa ottamaan kuvia.

Ajelemme Tarangiren kansallispuistossa villieläimiä etsien koko iltapäivän, ja saamme kuvata ensimmäiset norsut monien muiden kiehtovien lajien lisäksi. Tarangiren lajitiheys on tähän aikaan vuodesta Tansanian rikkain. Puistoa halkova Tarangire-joki vetää puoleensa janoisia eläimiä: leijonia, seeproja, kirahveja, puhveleita, antilooppeja sekä etenkin suuria norsulaumoja.

Tarangire on Tansanian paras paikka tarkkailla norsuperheiden ja -yhteisöjen välistä viestintää. Täällä voi nähdä myös kuivien alueiden erikoisuuksia, kuten kuvankauniita keihäsantilooppeja ja gerenukkeja. Safarioppaamme ovat alansa parhaimmistoa: he kertovat kohtaamistamme lajeista ja niiden käytöksestä.

Päivän kuvaussaldon ja ryhmien toiveiden ehdoilla voimme mennä nauttimaan auringonlaskusta leiriin pikkusuolaisen äärelle tai vaihtoehtoisesti ajella puistossa petoeläimiä etsien auringonlaskuun ja illalliseen saakka. Leirimme sijainti on puiston parhaimpia: se on hyvä tukikohta safariajoille ja keskipäivän lepohetkille. Leiristä avautuu huikea panoraama alas jokilaaksoon, jossa eläimet käyvät juomassa pitkin päivää.

Majoitumme Tarangire Safari Lodgessa kaksi seuraavaa yötä nauttien sekä viihtyisästä telttaleiristä uima-altaineen että monipuolisista safariajoista uskomattoman kauniissa, aivan turhaan Serengetin varjoon jääneessä kansallispuistossa. Klassisissa safariteltoissa nukut lähellä luontoa tinkimättä moderneista mukavuuksista, kuten omasta kylpyhuoneesta lämpimällä suihkulla. Telttaseinien läpi kantautuvat luonnon äänet: leijonien karjahtelu ja hyeenoiden laulavat kutsuhuudot.

Majoitus: Tarangire Safari Lodge (täysihoito)

Vietämme päivän safariajoilla tutustuen lumoavaan Tarangiren kansallispuistoon ja sen asukkaisiin. Tarangiressa voi nähdä ”Big 5” -eläimistä neljä: norsujen lisäksi leijonien ja puhvelien löytäminen on yleensä helppoa, mutta puusavannilla viihtyvien leopardien kanssa tarvitsemme hieman enemmän onnea. Puistossa on tavattu yli 550 lintulajia.

Suosittelemme tänään aikaista aamulähtöä kaikille, jotta pääsemme jäljittämään petoja ja yöeläimiä aamunkoitossa. Nautimme terassilla kupit tansanialaista kahvia tai teetä pikkusuolaisen tai -makean kera jo pimeällä, sillä auringonnousun ja luonnon heräämisen todistaminen aamuajolla on safarien parhaita hetkiä. Aamun viileinä tunteina leopardit, leijonat ja gepardit ovat aktiivisimmillaan, mutta mitä tahansa eteemme tuleekaan, se näyttää maagiselta hennossa aamuvalossa.

Koska leirimme sijainti on loistava ajoja silmälläpitäen, suosittelemme palaamaan leiriin runsaalle aamiaiselle n. 9.30-10. Sen jälkeen halukkaat voivat lähteä uudelleen ajolle ja palata leiriin lämpimälle lounaalle n. klo 12-13. Lähdemme iltapäiväajolle yleensä n. klo 15-15.30, joten tässä välissä kannattaa hyödyntää pieni hengähdystauko oman teltan terassilla tai uima-altaalla rentoutuen. On mahdollista tehdä myös yksi pitkä koko päivän safariajo mukaan pakatuilla eväillä ja palata leiriin vasta illalliselle.

Safari- ja kuvausoppaat ovat käytössäsi koko päivän. Halutessasi saat kuvausvinkkejä ja -opastusta sekä ajoilla että leirissä. Oppaat kertovat kohtaamistamme lajeista, puiston ekosysteemistä ja eläinten jäljittämisestä sekä mistä tahansa muusta oletkaan kiinnostunut.

Eläimiä kuvatessamme oppaat asemoivat autot etsien parhaita kulmia ja valoa. Tämä on meille erityisen tärkeää, sillä emme halua kuvaajien menettävän hyviä ruutuja: vauhdikkaat tilanteet, kuten ajojahdit, ovat nopeasti ohi. Koska käytössäsi on koko penkkirivi, voit myös kuvata koko ajan auton molemmilta puolilta. Tavallisilla safareilla tällaiset yksityiskohdat jäävät huomioimatta.

Ilta-ajolta palaamme leiriin vasta illalliselle – ellette halua nauttia sundownereita leirin terassilla ennen illallista. Afrikassa safaripäivät on tapana paketoida vaihtaen kuulumiset kylmän juoman ja kipunoivan nuotion äärellä. Jos taivas on pilvetön, astrokuvaus on valosaasteettomissa kansallispuistoissa erittäin palkitsevaa. Viimeistään Serengetissä kannattaa kuvata linnunrataa, jonka täällä näkee paljaallakin silmällä.

Majoitus: Tarangire Safari Lodge (täysihoito)

Tänään on vielä erinomainen mahdollisuus keräillä puuttuvia ruutuja ja havaintoja Tarangiren kansallispuistossa. Poistumme puistosta vasta iltapäivällä ja vietämme yön lähellä Ngorongoron kraatteria.

Voimme jälleen tehdä aikaisen aamuajon ja palata leiriin kunnon aamiaiselle. Halukkaat voivat jatkaa myös aamupäiväajon merkeissä ja palata leiriin lounaalle tai ottaa piknikeväät mukaan. Joka tapauksessa jatkamme lounaan jälkeen eläinten bongailua Tarangiren kansallispuistossa iltapäivään saakka.

Ajomatkalla Karatuun ohitamme Mto wa Mbun värikkään markkinakylän, joissa voimme poiketa nappaamassa ruutuja ja tuliaisia. Mto wa Mbu on kansojen sulatusuuni, jossa asuu edustajia 120 eri heimosta: oppaamme kertovat mielellään paikallisista kulttuureista.

Saavumme hurmaavaan Ngorongoro Farmhouseen myöhään iltapäivällä. Nyt kannattaa ladata akut, sillä huomenna on pitkä safaripäivä ja koemme yhden reissun kohokohdista: Ngorongoron kraatterin ja sitä ympäröivän suojelualueen.

Ngorongoro Farmhouse on vanhalle kahvitilalle rakennettu luksuslodge. Voit bongailla lintuja puutarhan kukkaloistossa, tutustua kahvin tuotantoon tai lepäillä uima-altaalla. Kun aurinko on laskenut sammuneen Oldeani tulivuoren taa, nautimme herkullisen ja runsaan buffetillallisen ja ehkäpä jälleen istumme iltaa tulen ääressä, Afrikan tähtien alla, huomisiin seikkailuihin valmistautuen.

Majoitus: Ngorongoro Farmhouse (täysihoito)

Runsaan aamiaisen jälkeen lähdemme pitkälle safariajolle Ngorongoron kraatteriin, josta jatkamme iltapäivällä Ngorongoron suojelualueen halki Keski-Serengetiin. Edessä on siis aikainen lähtö ja aivan koko päivän mittainen, huikea safariajo kahdessa eri maailmanperintökohteessa! Tänään saamme varmasti joitakin koko reissun parhaista ruuduista.

Ngorongoron kraatteri tunnetaan yhtenä maailman seitsemästä ihmeestä ja Afrikan Edeninä. Villieläimille – ja kuvaajille – se on paratiisimainen keidas keskellä kuivaa erämaata. Pysähdymme kalderaa reunustaville vuorenseinämille kuvaamaan maisemaa ja poimimaan tuttuja muotoja 600 metrin syvyydestä kattilalaakson pohjalta: norsut, puhvelit ja kirahvit erottaa paljain silminkin.

Jyrkkä laskeutuminen maailman suurimpaan yhtenäiseen kalderaan on maaginen kokemus, joka ei unohdu koskaan: kasvillisuuden peittämät vuoret suojaavat ympyrämäistä laaksoa joka suunnalta. Mutta henkeäsalpaavan kaunista on myös kraatteritasangolla, jossa asustaa 20 000-30 000 eläintä. Ngorongoro on Tansanian paras paikka kuvata uhanalaisia pensassarvikuonoja – se on meidänkin tavoitteenamme tänään, vaikka katsomme toki myös mitä kuvattavaa Afrikan tiheimmät petoeläinpopulaatiot meille antavat. Tauotamme safaria nauttimalla pikniklounaan yhdellä kraatteria puhkovista järvistä. Samalla voimme kuvata virtahepoja, ja jos olemme onnekkaita, saatamme löytää myös flamingoja.

Iltapäivällä ajamme läpi Ngorongoron suojelualueen satumaisten maisemien. Tämä ei todellakaan ole pelkkä siirtymä, sillä villieläimiä voi nähdä milloin tahansa ja voimme pysähdellä kuvaamaan maasaikyliä ja akaasiapensaiden välistä pilkistäviä kirahveja sammuneiden tulivuorten rinteillä. Pysähdymme myös Olduvain rotkon muistomerkillä ennen Serengetin kansallispuiston porttia.

Jotta päivä olisi täydellinen, ajamme läpi Keski-Serengetin bongaillen villieläimiä pehmeässä iltapäivävalossa. Ajoa voidaan jatkaa autokuntien jaksamisen ja villieläinhavaintojen ehdoilla illalliseen saakka tai voimme siirtyä nauttimaan leiristä pitkän ajopäivän päätteeksi jo hieman aiemmin.

Majoitumme ylellisessä Serengeti Sametu Campissa seuraavat kaksi yötä. Kuten Tarangiressakin, villieläimet kulkevat vapaasti ympäröivällä savannilla ja saattavat vierailla myös leirissä. Tällä kertaa luksustelttamme muistuttavat enemmän hotellisviittejä, mutta silti vain telttaseinät erottavat meidät savannin öisestä musiikista.

Majoitus: Karibu Sametu Camp (täysihoito)

Kokonainen safaripäivä Keski-Serengetin silminkantamattomiin jatkuvilla ruohotasangoilla, jotka tunnetaan kissapedoistaan.

Tarangiressa vietetyn kokonaisen safaripäivän tapaan voit itse vaikuttaa siihen, kuinka pitkiä puistoajoja haluat tehdä. Suosittelemme kuvaajia hyödyntämään etenkin parhaan aamu- ja iltavalon.

Keski-Serengetissä, joka tunnetaan Seroneran alueena, näkee usein yhdellä ajolla kaikki suuret kissapedot leijonista leopardeihin ja gepardeihin. Leirimme läheinen alue on erityisen kuuluisa gepardeistaan. Akaasiavoittoisen savannin ja ruohoaron lisäksi poikkeamme joentörmille ja soille katsomaan juomaan tulleita eläimiä sekä jäljitämme leopardeja kopjes-kallioilla ja kukkuloilla.

Voimme suunnitella kolmen autokunnan safaripäivät yksilölliset toiveet huomioiden. Oma suosikkiaikataulumme koostuu kahvista ja välipalasta ennen auringonnousua, aikaisesta aamuajosta, kiireettömästä aamiaisesta ja lounaasta leirissä lepohetkineen, mahdollisesta aamupäiväajosta halukkaille ja iltapäiväajosta, joka päättyy vasta auringonlaskun jälkeen. Voit aina halutessasi myös jättää ajon väliin ja nauttia leirissä oleskelusta. Meillä on tälle aktiviteetille oma nimikin: ”DNA, do nothing at all”.

Koska tänään on viimeinen iltamme Seronerassa, nautimme koko ryhmän kanssa yhteisen sundownerin keskellä luontoa ennen kuin ajamme takaisin leiriin illalliselle.

Majoitus: Karibu Sametu Camp (täysihoito ja maksuton sundowner kansallispuistossa)

Nautimme leirissä aikaisen aamiaisen, minkä jälkeen ajamme Serengetin halki Seronerasta Mara-joelle. Tämä noin neljän tunnin ajomatka ei ole todellakaan ole pelkkä siirtymä, vaan uniikki läpileikkaus Afrikan kuuluisimmasta kansallispuistosta.

Matkalla etsimme eläimiä, kuten muillakin ajoilla, joten ajomatkaan pituuteen vaikuttaa se, mitä kaikkea savanni meille tänään tarjoaa. Ehdimme joka tapauksessa sopivasti lounaalle seuraavaan leiriimme, Mara River Campiin, ja voimme levätä hetken ennen iltapäiväajoa.

Kun teemme ensimmäisen iltapäiväajon Mara-joen törmillä, näet miksi vietämme juuri täällä seuraavat kolme päivää.  Todennäköisesti löydämme ensimmäiset suuret gnu-laumat, joiden liikkeitä seurailemme seuraavat päivät. Kuten aina, etsimme myös kissapetoja ja muita ryhmäläisiä kiinnostavia eläimiä. Palaamme leiriin auringonlaskun jälkeen nauttimaan illallisesta ja leiritulista.

Mara River Camp kuuluu samaan Karibu Campiin kuin Seroneran leirimme: se on luksusleiri Mara-joen varrella, jonka yli gnut ja seeprat sahaavat tähän aikaan vuodesta. Sijainti on loistava seuraavien päivien ajoja ajatellen ja leirissä on rentouttavaa viettää lepohetkiä eläimiä katsellen.

Majoitus: Karibu Mara River Camp (täysihoito)

Kokonainen safaripäivä Mara-joella ja Kogatenden alueella.

Pohjois-Serengetin tavoitteemme on päästä keskelle suunnattomia gnu-laumoja sekä kuvaamaan ikoninen joen ylitys. Ensimmäinen päämäärä on yleensä helppo, toinen taas vaatii sekä kärsivällisyyttä että onnea, sillä gnut ja seeprat eivät tunnu itsekään tietävän milloin ne syöksyvät yli ruskean virran petojen hyökkäyksiä väistellen. Loistavat oppaamme osaavat onneksi ennustaa eläinten ylityshaluja niiden käytöksestä ja kiirehtivät asemoimaan autot parhaille paikoille hyvissä ajoin.

Joen ylityksen todistaminen on sanoinkuvaamattoman hienoa: silloin kokee jälleen kerran elävänsä todeksi Avaran Luonnon huippuhetkiä. Roiskuva vesi, kaoottisena eteenpäin vyöryvä eläinmassa, krokotiilien äkkihyökkäykset ja hengestään kamppailevat gnut, ärtyneet virtahevot, rannalla vaanivat leijonat – kuvattavaa on paljon, niin paljon. Joskus nämä spektaakkelit kestävät tunteja, toisinaan ne ovat ohi muutamissa minuuteissa. Kameran asetusten pitää olla valmiina, sillä lähtö voi tulla milloin tahansa, kun samoilemme pitkin jokirantaa kiemurtelevia teitä.

Riippuu laumojen liikkeistä, minne suuntaan lähdemme ajoille. Koska leirimme on hyvällä paikalla, mikäli laumat ovat lähistöllä, meidän kannattaa syödä aamiainen ja lounas pitkän kaavan mukaan leirissä, elleivät oppaat ennusta äkillisiä ylityksiä. Meillä on jatkuva radioyhteys alueen muihin oppaisiin ja saamme tiedon laumojen liikkeistä myös suoraan lounaspöytään. Mikäli laumat ovat kauempana, voimme viettää ulkona koko päivän piknikeväiden voimin. Suunnittelemme ajojen aikataulut yksilöllisten toiveiden mukaan, sillä käytössämme on kolme autoa.

Palaamme leiriin viimeistään illalliselle jo tutuksi tulleen rutiinin mukaan.

Majoitus: Karibu Mara River Camp (täysihoito)

Toinen täysi safaripäivä Mara-joella ja Pohjois-Serengetissä. Aikataulu, tavoitteet ja mahdollisuudet ovat edellisen päivän kaltaiset, mutta jälleen räätälöitävissä yksilöllisten toiveiden ja lähialueen villieläinhavantojen mukaisesti.

Joen ylityksiä odotellessamme jäljitämme ja kuvaamme lähialueiden leijonia, leopardeja, norsuja, puhveleita ja muita savannin eläimiä. Joen ylityksen jälkeen koko peli muuttuu: yhtäkkiä kaikkialla on sekä ruokailevia että kylläisiä petoja.

Pohjois-Serengetin vihreänä kumpuileva maisema poikkeaa tasaisesta Seroneran alueesta ja tarjoaa jälleen erilaisia kuvausmahdollisuuksia. Tällä alueella on myös vähemmän turisteja kuin Seronerassa, jopa nyt huippusesongin aikana hieman sivummalta löydämme omaa rauhaa eläinten keskellä.

Majoitus: Karibu Mara River Camp (täysihoito)

Viimeiselle safaripäivälle suosittelemme aikaista kahvihetkeä ja aamuajoa sekä kunnon aamiaista leirissä, jonka jälkeen voimme tehdä vielä uudenkin ajon ennen siirtymistä Kogatenden lentokentälle. Halutessasi voit myös nukkua pidempään ja kerätä voimia paluumatkalle.

Maisemiltaan kaunis lento Kogatendestä Arushaan sisältyy safarin hintaan. Tarkempi lentoaikataulu vahvistetaan varauksen yhteydessä.

Voit jatkaa kotimatkaa iltalennolla Kilimanjaron kansainväliseltä lentokentältä tai halutessasi pidentää safaria rantalomalla – kysy lisää!

Kuvaussafarin hinta on US$ 8200 / henkilö sisältäen majoitukset kahden hengen huoneessa yllä mainituissa luksustason majoituksissa, täysihoidon, kansallispuistomaksut, safariajot kansallispuistoissa, maasaikylävierailun Monduli Juun ylängöllä sekä muut reitissä kuvatut aktiviteetit, paikallisten safarioppaiden palvelut, suomenkielisten matkanjohtajien ja kuvausoppaiden palvelut, kaikki maakuljetukset matkan aikana, Tansanian sisäisen lennon Serengetistä Kilimanjarolle (sisältäen yhden ylimääräisen matkatavaran, esim. kamerareppu) sekä muut palvelut reitissä kuvatulla tavalla. Majoitus yhden hengen huoneessa lisämaksusta.

Kysy kokonaishintaa keskitason majoitusvaihtoehdoilla.

Oikeus hinnanmuutoksiin pidätetään, jos Tansanian hallituksen määräämät puistomaksut tai muut vastaavat maksut muuttuvat.

Kuvaussafarin hintaan sisältyvät:

  • Kaikki kuljetukset saavuttuasi Kilimanjaron kansainväliselle lentokentälle Arushaan, kunnes lähdet kotimatkalle samalta lentokentältä.
  • Tansanian sisäinen lento Pohjois-Serengetistä Arushaan sisältäen yhden ylimääräisen matkatavaran (esim. kamerareppu)
  • Matkan aikana kaikki kuljetukset mukavilla, safarivarustelluilla Toyota Land Cruiser -nelivedoilla, joissa jokaisella kuvaajalla on oma rivinsä ja reilusti liikkumatilaa. Puistoajoilla avaamme auton katon, joten voit kuvata istuen tai seisten.
  • Paikallisten safarioppaiden ja suomenkielisten matkanjohtajien ja kuvausoppaiden palvelut
  • Kaikki kansallispuisto- ja suojelualuemaksut
  • Majoitukset reittikuvauksen mukaisesti rennoissa luksusleireissä ja safarilodgeissa
  • Kaikki ateriat täysihoidolla (aamiainen, lounas, illallinen) lukuunottamatta saapumispäivää, joka on lentoaikataulujen vuoksi aamiaismajoitus (mahdollinen lounas tai illallinen omalla kustannuksella).
  • Pullotettu mineraalivesi safariajoilla ja muilla ajomatkoilla
  • Kaikki safariajot ja muut aktiviteetit kuten tarkemmassa reittikuvauksessa on eritelty

Kuvaussafarin hintaan eivät sisälly:

  • Meno-paluulennot Suomesta Kilimanjaron kansainväliselle lentokentälle (KIA/JRO)
  • Henkilökohtainen matkavakuutus ja matkan peruuntumisen kattava vakuutus
  • Tansanian viisumi (n. US$50, myönnetään lentokentällä)
  • Juomat ja muut mahdolliset henkilökohtaiset kulut hotelleissa (esim. pyykkipalvelut)
  • Tipit
  • Reitin mukaisen 10 päivän kuvaussafarin pidentäminen ja mahdolliset lisämajoitukset ennen tai jälkeen kuvaussafarin

Varaukset ja lisätiedustelut

Lähetä meille sähköpostia alla olevalla painikkeella, mikäli haluat varata paikkasi kuvaussafarille tai haluat lisätietoa tarkempine aikatauluineen. Kerromme myös mielellään muista suunnitteilla olevista kuvaussafareistamme sekä erilaisista vaihtoehdoista safarin pidentämiseksi. Järjestämme myös yksityissafareita, pyydä tarjous!

Kuvaussafarimme tukevat villieläinten suojelua

Lahjoitamme osan safarien tuotoista tarkkaan valituille villieläinten suojelujärjestöille. Matkasi tukee Afrikan uhanalaisten lajien ja elinympäristöjen säilyttämistä.

Kuvausoppaasi matkalla

Piritta on valokuvaaja, joka taltioi villieläimiä niiden luonnollisissa elinympäristöissä sekä suojelutoimia uhanalaisten lajien säilyvyyden takaamiseksi. Hän on viettänyt jo useita vuosia eteläisessä ja itäisessä Afrikassa kierrellen itsenäisesti ympäri mantereen syrjäisimpiäkin kolkkia. Pirittalla on myös vuosien kokemus villin luonnon valokuvaamisesta ja hänen rakkautensa Afrikkaan ja sen eläimistöön myös näkyy hänen kuvissaan. Piritta jakaa mielellään osaamistaan ja tietämystään niin kuvaamisesta kuin Afrikasta ja hän haluaa myös aina kehittyä työssään. Löydät Pirittan valokuvaportfolion tästä linkistä.